Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Sveitsin ulkosuomalaistyö on osa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ulkosuomalaistyön toimintaa.
SKS (Suomalainen Kirkko Sveitsissä) on rekisteröity yhdistys ja toiminnan tarkoituksena on tukea suomenkielistä kirkollista työtä Sveitsissä.Toiminnan perustana on vapaaehtoistyö.
SKS muodostuu kahdeksasta seurakuntaneuvostosta eri puolilla Sveitsiä. Lisäksi kirkollista toimintaa tarjotaan myös sellaisilla alueilla, joihin ei ole muodostunut omaa neuvostoa. Ota yhteyttä paikalliseen seurakuntaneuvostoon.
Kiitos tuestasi!
Zürcher Kantonalbank, 8006 Zürich
Die Finnische Kirche in der Schweiz
Konto-Nr 1148-4533.603
IBAN CH11 0070 0114 8045 3360 3
BIC/SWIFT: ZKBKCHZZ80A
SKS on yhdistys jonka toiminta rahoitetaan Suomen ev.-lut. kirkolta saadun avustuksen ohella jäsenmaksuilla ja vapaaehtoisilla lahjoituksilla sekä kolehdeilla. Liittymällä SKS:n jäseneksi et liity kirkkoon, vaan suomalaista kirkollista työtä tukevaan yhdistykseen.
Pysyt siis nykyisen kirkkosi jäsenenä edelleenkin.
Jäseneksi liittyminen tapahtuu täyttämällä oheisen lomakkeen.
Jäsenenä saat kuukausittaisen infokirjeen sähköpostiisi.
Kiitollisuudella otamme myös lahjoituksia vastaan.
Olemme myös kiitollisia jokaisesta, joka antaa aikaansa ja osaamistaan SKSn toimintaan.
Maksamalla vapaaehtoisen jäsenmaksun (suositus 35 frangia/v) mahdollistat osaltasi, että myös täällä Sveitsissä pystymme järjestämään jumalanpalveluksia ja muita kirkollisia tapahtumia.
Huom!
On tärkeää, että maksusuoritukseesi on aina selvästi merkitty:
Jäsenmaksu / lahjoitus tai jokin muu maksun kohde.
Lisäksi suosittelemme suomalaisille evankelis-luterilaisen kirkon jäsenille myös paikalliseen luterilaiseen seurakuntaan kuulumista.
Suomalaiselle kirkolliselle työlle olisi eduksi mahdollisimman monen suomalaisen kuuluminen näihin seurakuntiin.
Suomessa ev.lut.kirkon jäsenet maksavat ansiotuloistaan kirkollisveroa. Kun muutat pysyvästi ulkomaille, loppuu veronmaksu,mutta olet kuitenkin edelleen poissaolevana Suomen ev.lut.kirkon jäsen, ellet erikseen eroa kirkosta. Voit kuitenkin halutessasi liittyä Sveitsissä olevaan luterilaiseen seurakuntaan.
Sveitsin suurten kirkkojen (reformoitu ja christ-katholische kirkko) osalta on käytössä palkan yhteydessä pidätettävä kirkollisvero. Luterilaisten seurakuntien jäsenet maksavat kirkollisveron suuruisen jäsenmaksun. Sveitsin luterilaisen yhteisön (seurakunnat ja yhteistyö) toiminta on näiden jäsenmaksujen varassa.
Kun haluat liittyä luterilaisen kirkon jäseneksi, toimi näin:.
Suomalaisista tulee muuttoilmoitusta (Anmeldung) tehtäessä evankelis-reformoidun seurakunnan jäseniä, jos he vastaavat uskontokuntaa (Konfession/Religion) kysyttäessä 'evankelinen'. Useimmiten lopputulos on sama silloinkin, kun sanoo olevansa evankelis-luterilainen tai luterilainen.
Halutessaan kuulua luterilaiseen seurakuntaan tulee henkilön käydä oman reformoidun seurakuntansa toimistossa. Siellä ilmoitetaan, että halutaan siirtyä luterilaisen seurakunnan jäseneksi. Silloin on luonnollista erota ko. reformoidusta seurakunnasta (paitsi Bernin kantonissa, jossa on voimassa kaksoisjäsenyys).
Seuraava askel on yhteydenotto lähimpään luterilaiseen seurakuntaan (Basel, Bern, Geneve, Zürich, Vaduz/Liechtenstein, yhteystiedot: 'Mitgliedskirchen'/ BELK) ja ilmoittautua jäseneksi. Seurakunnan jäsenet saavat myös säännöllisesti seurakunnan tiedotuslehtisen (Baselin, Bernin ja Zürichin lehdissä on myös suomenkieliset sivut).
SKS on yhdistys jonka toiminta rahoitetaan Suomen ev.-lut. kirkolta saadun avustuksen ohella jäsenmaksuilla ja vapaaehtoisilla lahjoituksilla sekä kolehdeilla.
Liittymällä SKSn jäseneksi et liity kirkkoon vaan suomalaista kirkollista työtä tekevään tukevaan yhdistykseen.
Pysyt siis nykyisen kirkkosi jäsenenä edelleenkin, ja voit halutessasi liittyä lähimpään luterilaiseen seurakuntaan.
SKS:n toiminta on kaikille avointa katsomatta uskontokuntaan, mutta toiminnallemme olisi tilastojen kannalta hyödyksi, jos mahdollisimman moni kuuluisi luterilaiseen kirkkoon.
SKS on Sveitsin luterilaisten seurakuntien liiton, eli BELK:in (Bund Evangelisch-Lutherischer Kirchen in der Schweiz und im Fürstentum Liechtenstein) ulkojäsen. BELK:iin kuuluvat SKS:n lisäksi saksankieliset seurakunnat Baselissa, Bernissä, Genevessä, Vaduzissa ja Zürichissä, englanninkielinen seurakunta Genevessä ,Madagaskarin kirkko Genevessä sekä skandinaaviset luterilaiset kirkot (Tanskan, Norjan ja Ruotsin kirkko).
Niissä kaupungeissa, joissa BELK:illä on seurakunta ja pappi, on ensisijainen yhteistyöosapuoli kyseinen ev-lut.seurakunta. Yhteistyötä tehdään lisäksi paikallisten sisarkirkkojen, muiden suomalaisyhteisöjen ja Suomen edustustojen kanssa.
Zürcher Kantonalbank, 8006 Zürich, Die Finnische Kirche in der Schweiz, Konto-Nr 1148-4533.603 IBAN CH11 0070 0114 8045 3360 3 BIC/SWIFT: ZKBKCHZZ80A
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä